Alajärven ja Lehtimäen kuntaliitos

Lehtimäen kunnanvaltuusto päätti 27.6.2007, että Lehtimäen kunta on valmis aloittamaan kuntaliitosselvityksen Alajärven kaupungin kanssa ja pyysi Alajärven kaupunginvaltuuston kannanottoa asiaan.

Alajärven kaupunginvaltuusto päätti 13.8.2007 aloittaa kuntaliitosselvityksen Lehtimäen kunnan kanssa. Kuntaliitosselvitystä varten asetettiin selvitystoimikunta, johon molemmat kunnat nimesivät edustajansa ja lisäksi henkilöstö on nimesi edustajansa selvitystoimikuntaan. Lisäksi selvitystyötä varten asetettiin erillinen johtoryhmä, jonka tehtävänä oli valmistella asioita selvitystoimikunnalle.

Kunnat ottivat selvitystyötä tekemään ulkopuolisen asiantuntijan. Ulkopuolisena asiantuntijana toimi Yritystaito Oy ja vastuunalaisena henkilönä toimitusjohtaja Hannu Räsänen.

Kuntaliitossopimuksen mukaisesti yhdistymisen valmistelua jatkoi 11 jäseninen ohjausryhmä, johon molemmat kunnat nimesivät valtuuston ja hallituksen puheenjohtajan, kuntajohtajan sekä lisäksi Alajärvi kaksi luottamushenkilöä ja Lehtimäki yhden luottamushenkilön. Lisäksi ohjausryhmään valittiin yhteensä kaksi henkilöstön edustajaa, jotka edustivat liitoskuntia. Ohajusryhmä toimi siihen saakka, kunnes laajentuneelle Alajärven kaupungille on valittu uusi kaupunginhallitus.