-d puuttuu tai se korvataan j:llä tai v:llä, jotka eivät kuitenkaan ole d:tä vastaavia äänteitä vaan tavurajalle ääntämistä helpottamaan kehittyneitä siirtymä-äänteitä (souva kovempaa / vejin sen irti / kuusi kaaettiin/kaajettiin / kaikkea ei voi saaha)

- konsonanttien välissä välivokaali, eli ns. švaa-vokaali kuten savolaismurteissa (onpa kaunis ilima / voi hyvä ihiminen / maistusko kahavi / onpa palijon lehemiä)

- loppu-n kehittynyt vokaalin edellä voimakkaaksi katkoksi (lao’ ’eessä)

- ä-alkuinen kieltomuoto on e-alkuinen (elä, elkää)

- ts:n sijasta käytetään t:tä tai ht:tä (sitä se tosiaan tarvihti / kahtokaa tuota / se otti ihteesä / itellä ei oo semmosta / vitalla huidoin)

- diftongit eivät ole läntiseen tapaan avartuneet (tyä, puali) vaan säilyneet suppeina (työ, puoli)

- loppu-i säilynyt konsonanttien jäljessä, poikkeuksena adverbi het, jonka käyttökin on Järviseudulla laajentunut omaan suuntaansa: paitsi aikaa ilmaisevana (tuli het) sitä käytetään erityisesti vahvikesanana (se hauki oli het näin iso)

- muualla tuntemattomia alajärveläisyyksiä ovat esimerkiksi adjektiivit väkitukko (omapäinen, itsepäinen) ja räivä (pahansisuinen)

Kuten kaikkialla Suomessa, Alajärvelläkin on tavattavissa ruotsalaisperäisiä sanoja. Alajärvellä esimerkiksi

- sukat ja lapaset tikutaan (sticka)

- kallataan, joka on etsimistä tarkoittava teon sana ja se tunnetaan ainoastaan Järviseudulla (verbin taustalla skall ja verbi skalla, jotka tarkoittavat kyläviranomaisen, oltermannin suorittamaa virallista etsimistä, etsintää tai petoeläimen ajoa jne)

- kummituista tms. kuvataan sanalla pöykäri (spökare)

LÄHDE:
Järviseudun historia III,
toimittanut Heikki Junnila