Erityisruokavaliot

Päivähoito-, koulu- ja oppilaitosruokailun tavoitteena on tukea
lapsen/nuoren kasvua, kehitystä sekä hyviä ruokatottumuksia.
Päiväkodeissa ja kouluissa järjestetään erityisruokavalio
terveydellisistä syistä.

Erityisruokavalio toteutetaan siten, ettei
lapsi tai nuori saa mitään itselleen sopimatonta ruoka- ainetta.
Erityisruokavaliota noudattavien lasten ja nuorten ruokalista laaditaan
mahdollisimman paljon muiden oppilaiden ruokalistaa muistuttavaksi.


Erityisruokavalion toteuttamista varten vaaditaan terveydenhuollon
ammattilaisen (terveydenhoitaja/lääkäri) todistus, joka toimitetaan
ateriapalveluiden järjestäjälle. Todistus tulee ensisijaisesti pyytää
lasta/nuorta hoitavalta taholta ja ruokavalioon liittyvät asiat pyritään
huomioimaan myös vuosittaisten ikäkausitarkastusten yhteydessä.


Huoltajan/nuoren vastuulla on erityisruokavaliotietojen ajan tasalla
pitäminen lukuvuoden aikana. Pitkistä poissaoloista tulee ilmoittaa
ateriapalveluiden järjestäjälle. Mikäli erityisruokavalio jää syömättä
yli viikon ajaksi, erityisruokavalion valmistaminen lopetetaan.


Ruokavaliotiedot tarkistetaan määräajoin yhteistyössä ateriapalvelun- ja
terveydenhuollon toimijoiden kesken. Ajan tasalla olevat tiedot
erityisruokavalioista vähentävät ruuan hävikkiä ja helpottavat ruuan
valmistamista.

Huomioitavia asioita todistuskäytäntöihin liittyen:

-Laktoositonta ruokavaliota noudattavilta ei vaadita todistusta.
Poikkeuksena kuitenkin perhepäivähoidossa olevat lapset, sillä korotetun
ateriakorvauksen maksaminen perhepäivähoitajalle edellyttää
terveydenhuollon todistusta.

- Lääkärit/ terveydenhoitajat eivät kirjoita todistusta kasvisruokavaliosta, koska se ei perustu
terveydellisiin syihin. Näin ollen huoltajien ilmoitus keittiölle
riittää. Kasvisruokavalioon siirtymisestä on kuitenkin tärkeä kertoa
terveydenhoitajalle. Yleinen suositus on, että vegaaniruokavaliota
noudattava oppilas käy ravitsemusterapeutin vastaanotolla, jotta
ruokavalio ravintoainetäydennyksineen täyttää riittävän ravintoaineiden
saannin (Syödään yhdessä– ruokasuositukset lapsiperheille).


-Lyhytaikaisista erityisruokavaliokokeiluista (esim.maidoton) ei
tarvitse toimittaa todistusta vaan asiasta sovitaan keittiöhenkilökunnan
kanssa (poikkeuksena perhepäivähoidossa olevat lapset, joilta todistus
kuitenkin edellytetään).

-Pitkäaikaisten sairauksien hoidossa, kuten
keliakia ja diabetes, kertaluonteinen todistus erityisruokavaliosta
riittää.

- Mikäli lapsella/nuorella on vakava ruoka-aineallergia (henkeä
uhkaava reaktio), suositellaan kokoamaan moniammatillisen ryhmä
(vanhemmat, ruokahuollon edustus, terveydenhuollon edustus sekä
päivähoidon/koulun väki) erityistoimenpiteistä sopimiseksi. Samoin
moniammatillinen ryhmä on mahdollista koota, mikäli tilanne muutoin on
haastava ruokailun järjestämiseksi.