Aloitteet ja ehdotukset

Osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet.

Valtuuston on pidettävä huolta siitä, että kunnan asukkailla ja palvelujen käyttäjillä on edellytykset osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Osallistumista ja vaikuttamista voidaan edistää erityisesti:

1) valitsemalla palvelujen käyttäjien edustajia kunnan toimielimiin;
2) järjestämällä kunnan osa-aluetta koskevaa hallintoa;
3) tiedottamalla kunnan asioista ja järjestämällä kuulemistilaisuuksia;
4) selvittämällä asukkaiden mielipiteitä ennen päätöksentekoa;
5) järjestämällä yhteistyötä kunnan tehtävien hoitamisessa;
6) avustamalla asukkaiden oma-aloitteista asioiden hoitoa, valmistelua ja suunnittelua; sekä
7) järjestämällä kunnallisia kansanäänestyksiä.

Aloitteet

Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloitteen tekijälle on ilmoitettava aloitteen johdosta suoritetut toimenpiteet.Valtuuston tietoon on saatettava vähintään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Jos valtuuston toimivaltaan kuuluvassa asiassa aloitteen tekijöinä on vähintään kaksi prosenttia äänioikeutetuista kunnan asukkaista, asia on otettava valtuustossa käsiteltäväksi viimeistään kuuden kuukauden kuluessa asian vireilletulosta.

Kuntalaisaloite

Oikeusministeriön tuottama ja ylläpitämä Kuntalaisaloite.fi-palvelu tarjoaa pohjan kuntalaisaloitteiden tekemiselle sekä suomeksi että ruotsiksi. Alajärven kaupunki on mukana verkkopalvelussa. www.kuntalaisaloite.fi