Osastot

 

Musiikkileikkikoulu

Musiikkileikkikoulu eli muskari on tarkoitettu lähinnä alle kouluikäisille lapsille. Muskaritoiminta ovat ryhmäopetusta, jossa lauletaan, leikitään, tutustutaan soittimiin ja kuunnellaan musiikkia. Muskarit kokoontuvat kerran viikossa ja tunti kestää 45 minuuuttia. Opetusryhmässä on yleensä kuudesta kymmeneen oppilasta.

Soitinvalmennus

Soitinvalmennuksessa on mahdollisuus tutustua johonkin yksittäiseen soittimeen tai soitinryhmään. Soitinvalmennuksessa soitetaan tunnilla, jonka lisäksi oppilaat saavat myös kotitehtäviä. Soitinvalmennukseen voi hakeutua, mikäli ei vielä tiedä, mitä soitinta haluaisi soittaa. Soitinvalmennukseen voivat hakeutua alle kouluikäiset sekä vanhemmat lapset ja nuoret.

Musiikin perusopinnot, syventävät opinnot ja aikuisosasto

Musiikin perusopintojen tehtävänä on musiikin perusopetuksen antaminen musiikin harrastajille ja musiikkialan ammatteihin aikoville. Perustaso on tarkoitettu lähinnä kouluikäisille. Ensimmäinen opiskeluvuosi on koevuosi.

Jokaisella oppilaalla tulee olla pääaine. Opintoihin sisältyy myös musiikin hahmotusopintoja sekä yhteismusisointia. Henkilökohtaisten soittotuntien pituus on oppilaan pääaineesta, edistymisasteesta ja aloitusiästä riippuen 30-90 minuuttia viikossa. Musiikin hahmotusopinnoissa ryhmätuntien pituus on 45-60 minuuttia viikossa.

Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän perusopintojen päättötodistukseen vaaditaan vuoden 2018 opetussuunnitelman mukaisten neljän opintokokonaisuuden suorittaminen. Tämän jälkeen opinnot voivat saumattomasti jatkua syventävissä opinnoissa, joissa suoritetaan viides opintokokonaisuus ja lopputyö.  Nämä suoritettuaan oppilas saa taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötodistuksen. 

Aikuisten opetuksessa noudatetaan musiikin laajan oppimäärän tavoitteita ja keskeisiä sisältöjä. Myös lukukausimaksut ovat samat opiskelijan iästä riippumatta. Näin ollen aikuisosasto on sulautunut yhteen nuorten koulutuksen kanssa. 

Avoin osasto

Avoimella osastolla ei ole pääsyvaatimuksia eikä suoritusvelvoitteita, Avoimelle osastolle voidaan ottaa opiskelemaan, mikäli opetukseen saadaan järjestymään aika ja tila. Avoimen osaston opiskelijamaksut ovat korkeammat kuin muiden opiskelijoiden, sillä avoimen osaston opiskelu ei kuulu musiikkiopiston valtionosuutta saavan opetuksen piiriin.  Avoimesta osastosta ja vapaaehtoisesta opiskelusta voi kysyä lisää rehtorilta.